Villi valo ja lyhyt tarina sateesta

Minulla on villasukat jalassa ja ikkunasta kantautuu satunnaisten sadepisaroiden ropinaa. Avonaisen ikkunan vieressä naksahtaa vedenkeitin. Kohta mukissa höyryää english breakfast tea, jossa on maitoa. Nämä ovat minun voimahetkiäni, hiljaisen sateen hetket.

Myös viime sunnuntaina villalla satoi. Ensimmäisenä paikalle tulleen perheen kanssa tutkailimme taivasta ja tulkitsimme sitä. Martin tulkitsi oikein ja pian pilvinen taivas aukesi ja paljasti aurinkoisen kesäpäivän, sateesta raikkaan.

Minun on hyvä olla villalla, koen sen todella luonnolliseksi paikaksi kuvata. Olen juhlinut villalla valmistujaisiani vuosia sitten. Olen seissyt paljain jaloin grillikatoksen pöydällä ja kiinnittänyt kattoon pitsikruunun, kun juhlimme siellä kuvausparini ja hyvän ystäväni vauvakutsuja. Villapäivät on niin luonnollinen juttu minulle, että keksittyäni sen vuosi sitten, olin yhtä hymyä monta viikkoa.

Valokuvaamisessa parasta on ne hetket, kun kamera alkaa viemään naista. Silloin ei ole enää aukkoja ja valotusaikoja. ISOja ja polttovälejä. Silloin on automaattisesti liikkuvat sormet ja kuvaus soljuu lempeästi, mutta kiivaasti eteenpäin. Hetket tallentuvat muistoiksi kuin itsestään. Näitä hetkiä ei tule, jos en kuvaa sydämestäni, jos mietin, mitä minulta odotetaan, jos yritän teknisesti onnistua täydellisesti.

Olen viime vuoden aikana pyöritellyt paljon, mitä haluan kuvata, miksi minä valokuvaan, mikä minä olen valokuvaajana. Isoja kysymyksiä ja myönnän, että kulunut vuosi on ollut tämän vuoksi tosi hurja. Palapelin palaset alkoivat loksahtelemaan, kun ymmärsin, että valokuvaus lähtee minusta. Minun sisimmästäni, minun maailmastani, jota voin jakaa muille. Mitään muuta minä en voi kuvata. Se on todella pelottavaa, mutta ainoa oikea tapa. En voi valokuvata laskelmoiden, bisnes edellä. Se ei ole minua, enkä minä halua sitä. Minä haluan kuvata aina täysillä, uskaltaen tulkita maailmaa omalla tavallani pelkäämättä epäonnistumisia. Se on ainoa hetki, jolloin tapahtuu ihmeitä. Ja niitä ihmeitä minä haluan teille kuvata.

Jään juhannuksesta lomalle. Maanantaista 21.7. eteenpäin minut saa taas kiinni sähköpostilla. Kuvaukset puolestaan alkavat perjantaista 1.8. alkaen ja silloin onkin ihana, maaginen kuvaussyksy edessämme!

Villapäivät on pieni läikähdys uudesta linjastani. Olen prosessoinut uutta ilmettä ja kuvaustuotteita jo pitkään ja vihdoinkin palaset alkavat siltäkin osin olemaan paikoillaan. Välillä olen ollut superturhautunut, kun uudistuminen vain kestää ja kestää ja jatkuu ja jatkuu, mutta onneksi en ole väkisin yrittänyt lyödä lukkoon ja puristaa raakileesta valmista, sillä nyt pystyn täysin ja kokonaan seisomaan uudistuneen Senjan takana.

Kutsun itse huvilaa taivaallisen valon taloksi ja sitä se kieltämättä on. Aina välillä valo kujeilee kanssani ja antaa haasteita. Vanhan lasin väreilevä varjo on lumoavaa ja ainutlaatuista. Kuten on jokainen ihminen, suuri ja pieni, jota minulla on ilo kuvata.

Päivi - Kiitos ihanista kuvista! Olemme todella tyytyväisiä. Sait kuvattua Amelien juuri omana itsenään.

Senja - Tässähän ihan punastuu! Kiitos ihana Nani!

Nani - Olipas tunnelmallista lukea tämä. Mieleni sukelsi mukaan villamiljööseesi. Ehkä joskus vielä tilaan sulta kuvauksen siellä. Hurmaava valo, hurmaava Senja!